In English
Älykkäät hyllytysratkaisut

Älykkäät hyllytyspalvelut

Kohti digiaikaa - Esittelyssä AkkuStore

Digitalisoituminen on tämän päivän kuuma sana teollisuudessa. Sillä haetaan tehokkuutta ja kustannussäästöjä valmistavissa yrityksissä. Rauman seudun suurasiakkaistamme Kongsberg Maritime Finland Oy on tästä malliesimerkki. Tiivis yhteistyö heidän kanssaan on jatkunut jo lähes 50 vuotta.

”Kongsbergiltä otettiin yhteyttä ja pyydettiin tarjoamaan automatisoitua varastointiratkaisua työvälinejakeluun. Tartuimme haasteeseen ja lähdimme selvittämään erilaisia vaihtoehtoja. Valikoiduimme järjestelmän toimittajaksi ja näin lähti käyntiin iso yhteinen askeleemme kohti digitaalista maailmaa.” avainasiakasvastaavamme Anna-Riikka Sairio kertoo. Tarjosimme asiakkaan toiveiden mukaista automatisoitua kaupintavarastoa, joka sijaitsee Kongsbergin omissa tiloissa.

”Kongsberg on kiitellyt tiimiämme innovatiiviseksi ja kaikki osapuolet ovat olleet innolla mukana projektissa. On ollut mukava huomata, että niin oman väen kuin Kongsberginkin puolelta uusi tekniikka on herättänyt paljon kiinnostusta”, projektia vetänyt järjestelmäasiantuntija Jarkko Uusitalo kertoo.

Kaupintavarasto toimii RFID-tekniikalla. Toimitimme olemassa olevan varastotilan yhteyteen karkaistusta lasista rakennetun RFID-huoneen. Kongsbergin työntekijät pääsevät kulkukorteillaan kaupintavarastoon tämän huoneen kautta, jota kutsumme AkkuStoreksi. Kuitattuaan itsensä sisään, he pääsevät varaston puolelle keräämään tarvittavat työkalut, henkilösuojaimet ja kulutustarvikkeet, joita työssään tarvitsevat. Ostokset kerättyään he palaavat kulkukortillaan AkkuStoreen, jossa antennit lukevat RFID-siruilla varustetut tuotteet. Nämä listautuvat näytölle ja kirjautuvat järjestelmään. Työntekijä voi kohdistaa ostoksensa suoraan tietylle kustannuspaikalle tai projektille.

AkkuStore on suunniteltu ja testattu niin, että kuka vaan osaa käyttää sitä. RFID-tekniikan ansiosta asiakkaan ei tarvitse opetella uusia teknisiä laitteita. ”Laitat vain tarvitsemasi tuotteet pöydälle ja automatiikka hoitaa kaiken. Kolmen klikkauksen jälkeen ostokset ovat valmiit”, kertoo Uusitalo.

Huolehdimme jatkuvasta tuotteiden saatavuudesta. Hälytysrajat ja täydennyserät katsotaan asiakkaan tarpeisiin sopiviksi. AkkuStoren tuotteet räätälöidään täysin asiakkaan tarpeiden mukaan. Yli 35 000 varastoitavan nimikkeen valikoiman lisäksi, AkkuStoreen voidaan valita mitä tahansa tuotteita oman valikoimamme ulkopuolelta.

Lisäksi asiakas saa täydellisen listauksen tuotteista, joita käytetään. Listaus on saatavilla sekä henkilö- että kustannuspaikkatasolla. Epäsuorien kustannusten jyvittäminen lopputuotteelle helpottuu. GDPR tietosuoja-asetus toteutuu henkilönumeroiden avulla, jolloin henkilöiden nimiä ei kerätä.

AkkuStore on auki ympärivuorokautisesti vuoden jokaisena päivänä, aina kun asiakaskin on.


Kolme kuvaa copy3 copy

AkkuBox

AkkuBox soveltuu kaikenlaisten tuotteiden reaaliaikaiseen kulutuksen seurantaan. Sillä voit seurata tuotteiden saldoja tilauspisteiden ja hälyrajojen avulla sekä tietää kenellä lainattavat tuotteet milloinkin ovat.

Katso video täältä

IMG 20230927 095041

2023-10-20 11.12.58

AkkuMatic

Otimme perinteisen hyllyynkantopalvelun rinnalle käyttöön automaation, jossa käytämme NFC tunnistetekniikkaa. NFC korttia vilauttamalla lukijalaitteeseen tilaus lähtee asiakkaalta myyjällemme korttiin merkitystä määrästä haluttuna kellonaikana. Asiakkaana saat käyttöösi selainpohjaisen ohjelman jolla voit muokata mm. tilausmääriä sekä saat raportille hyllypisteidesi saldot, kulutusmäärät, tilaushistorian sekä paljon muuta. Kysy lisää Jarkko Uusitalolta numerosta 044 545 1912.

2023-01-05 14.36.27

AkkuMatic+

Olemme suunnitelleet ja tuottaneet oman AkkuMatic älypuhelin-sovelluksen tuotteiden tilaamiseen ja keräilyyn. Ideana on helpottaa ja nopeuttaa asiakkaan varaston ylläpitoa ja antaa raportointia tuotteiden kulutuksesta.

Akkumatic käyttää puhelimen NFC lähitunnistetekniikkaa. Jokaiselle tuotteelle tehdään oma NFC-tunnistekortti, jossa on tuotteen varastopaikka- ja täydennystiedot, jotka yhdessä asiakkaan kanssa sovitaan tuotekohtaisesti. Täydennystilaus tehdään näyttämällä NFC-korttia tilauspäätteeseen tai älypuhelimeen. Tilaus rekisteröityy välittömästi Rauman Akkuun keräilijälle.

Täydennys toimitetaan asiakkaalle sovittuna ajankohtana, eivätkä tuotteet pääse loppumaan. Akkumatic-keräilysovellukseen kirjaudutaan omalla kulkukortilla tai kirjautumistunnuksilla ja tämän ansiosta tuotteiden kulutus on seurattavissa kustannuspaikkatasolla, ja voit kirjata tuotteille jopa työ/viitenumerot.

Asiakkaan epäsuorien ja suorien kustannusten jyvittäminen lopputuotteelle helpottuu ja tulevaisuudessa lopputuotteen hinnoittelu on entistä tarkempaa. GDPR-henkilösuoja-asetus toteutuu henkilönumeroita käyttämällä. Lisäksi asiakas saa säästöjä: Ei tarjouspyyntöjen eikä ostotilausten tekemistä, ei saavuttamista, ei hyllyttämistä eikä inventointia. Akkumatic-tilaukset voidaan laskuttaa tarvittaessa vain kerran kuukaudessa.

AkkuMatic kuva

AkkuPortaali

AkkuPortaalilla saat tilattua turvakenkiä ja tarvikkeita selainpohjaisella ratkaisulla.

Kysy lisää, niin kerromme.

AkkuPortaali


AkkuStore

AkkuStoren avulla saat rakennettua yrityksesi omiin tiloihin älyvaraston, jossa hälytysrajat automatisoivat nimikkeiden täydennykset ja saat seurattua ja raportoitua kulutusta.

Ota yhteyttä jos kiinnostuit.

2023-04-20 14.04.37

2023-04-17 10.51.41